Juhlalehti UCS20: Väärät kaverit tukevat luovuutta

Teksti: Sami Kurki
Kuva: Taina Renkola

Kun yliopistokeskuksia perustettiin, samaan aikaan kypsyi ymmärrys yliopistojen yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen merkityksestä. Se johti sittemmin myös yliopistolain muutokseen, jossa yhteiskunnallinen vuorovaikutus tutkimuksessa ja opetuksessa kirjattiin yliopistojen kolmanneksi tehtäväksi. Voi perustellusti kysyä, että kuinka uudesta tehtävästä varsinaisesti oli kyse, mutta sanoilla on väliä – varsinkin jos ne kirjataan lakiin.

Muistan, kuinka tästä kirjauksesta oltiin Seinäjoellakin innoissaan. Tavallaan se koettiin arvonantona sille työlle, jota monet paikalliset yliopistoyksiköt olivat tehneet jo pidempään, mutta joutuneet kokemaan siitä huonoa omaatuntoa.

Aika ajoin yliopistokäytävien uumenista löytyi myös hahmoja, jotka pitivät jotenkin lähtökohtaisesti arveluttavana, että muiden kuin toisten tutkijoiden näkökulmista inspiroidutaan tutkimuskysymyksiä muotoiltaessa tai edes tulosten käytännön merkitystä arvioitaessa. Kaiken historian valossa he olivat tietysti enimmäkseen väärässä.

Akateemista vapautta ei vaaranna se, että altistuu ymmärtämään asioita mahdollisimman monipuolisesti. Tutkijan ammatti-identiteetin on kuitenkin hyvä olla riittävän vahva, jotta ilmiöt ja eri tahojen intressit pysyvät omassa päässä hyvässä järjestyksessä.

Seinäjoen yliopistokeskuksen sydän on koko toiminnan ajan ollut monenlaisten käytännön toimijoiden kanssa seurustelu ja yllätyksellinen eri tutkimusalojen välinen vuorovaikutus. Olen itse saanut kokea useita huippuhetkiä näistä molemmista. Todennäköisesti ilman niitä olisin siirtynyt pois akateemiselta uralta.

Nyt tuntuu erittäin vieraalta, että olisin viettänyt koko urani pelkästään maisemaekologian kysymyksiä pohtien. Sain teemassa dosentuurin vuonna 2001 ja olen seurannut mielenkiinnolla alaa senkin jälkeen. Aika hiljaista tutkimusalalla on ollut täysin uusien näkökulmien ilmaantumisessa, vaikka menetelmällisesti joitakin edistysloikkia onkin otettu.

Eteläpohjalaisena tyyppiyksilönä tapani on tietysti liioitella ja keskustelun aikaansaamiseksi tarvittaessa provosoidakin. Yksi versioistani on sanoa, että viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana tekemiäni tutkimusjulkaisuja sekä ohjaamiani, esitarkastamiani tai vastaväittämiäni väitöskirjoja yhdistää vain yksi asia: en ole koskaan opiskellut yhtään opintopistettä niiltä aloilta. Tietysti olen lukenut suuren määrän tieteellisiä julkaisuja ja ollut uusista teemoista erittäin innostunut, mutta halutessaan joku voisi perustellusti väittää minua ’lukuja vaille lääkäriksi’.

Olen erittäin kiitollinen seinäjokelaiselle yliopistoyhteisölle samoin kuin monille ei-akateemisille kumppaneille alueella. He ovat onnistuneet ylläpitämään haluani jatkuvasti oppia uutta ja puhaltaneet intellektuaaliseen kipinääni eloa. Kyse on siis teistä kymmenistä ihmisistä, joiden tätä lukiessaan uskon kyllä tunnistavan itsensä. Teitä on aivan liian monta nimeltä mainittavaksi, mutta kukaan teistä ei ole alkujuureltaan itseni kaltainen evoluutiobiologi. Olen saanut sukeltaa esimerkiksi aluetieteeseen, innovaatiotutkimukseen, organisaatiotutkimukseen, sosiologiaan, liiketaloustieteeseen, markkinointiin ja soveltavaan psykologiaan. Lisäksi olen kuullut kahvipöydissä ja seminaareissa hienoja löydöksiä ja tarinoita monilta muilta tieteenaloilta ja käytännön elämän lukuisilta kentiltä. Viimeisin seikkailuni on käynnistynyt Taideyliopiston säveltämisen ja orkesterinjohtamisen tutkijoiden kanssa, mutta siitä ehkä joskus myöhemmin erikseen.

Suuri ja lämmin kiitos 20-vuotiaalle Seinäjoen yliopistokeskukselle. Olet järjestänyt minulle suuren joukon yllättäviä kohtaamisia ja ’vääriä’ kavereita. Niiden ansiosta uteliaisuuteni on vielä elossa eikä suunnitelmissani ole antaa jatkossakaan periksi.

Sami Kurki
Ruralia-instituutin johtaja
Kirjoittaja on työskennellyt Seinäjoen yliopistokeskuksessa aina, mutta ei tarpeeksi kauan.

Juttu on irrotettu Seinäjoen yliopistokeskuksen juhlalehdestä 2024. Lue lehti kokonaisuudessaan täältä.