Korkeakoulujen IT-väki kokoontui Seinäjoelle marraskuussa
13.-14. marraskuuta Seinäjoki Areenalla vietettyjen IT-päivien 2024 ohjelman näkökulmana oli ”Läpileikkaava IT”.
Valtakunnalliset korkeakoulujen yhteiset IT-päivät kokosivat alan ihmiset marraskuussa Seinäjoelle. 47. kerran järjestettävästä tapahtuma järjestelyistä vastasi Vaasan yliopisto yhteistyössä Seinäjoen yliopistokeskuksen ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun kanssa.
– Digitalisaatio vaikuttaa kaikkiin toimintoihin organisaatiossa ja yhteistyössä rakennettavat IT-ratkaisut tulevat joka päivä korkeakouluissa yhä tärkeämmiksi, tapahtuman projektipäällikkö Jaakko Riihimaa luonnehtii.
– Tästä lähtökohdasta IT-päivien 2024 ohjelman runko rakentui neljän pääteeman ympärille, kuten käytännön asiakaspalvelu ja teknologiat, tekoälyn monet kasvot, IT-palvelut tutkimukselle ja TKI-toiminnalle sekä tietohallinnon ”isot linjat”.
Tapahtuma avattiin virallisesti keskiviikkona yhteisillä keynote-puheenvuoroilla, joiden jälkeen väki jakaantui kuulemaan esityksiä neljässä rinnakkaisessa ryhmässä.
Seinäjoen yliopistokeskuksessa asiantuntijana työskentelevä Mikko Auranen esitteli Timo-luokan AV-tekniikan uudistuksen suunnittelua ja toteutusta osana tapahtuman ohjelmaa. Esityksessä korostettiin Timo-luokan monikäyttöisyyttä, kustannustehokkuutta ja organisaatioriippumatonta BYOD-mallia, joka mahdollistaa saumattoman käytön erilaisille käyttäjäryhmille.
– Timo-luokka on suunniteltu tukemaan kokouksia, hybridiopetusta ja monipaikkaisia oppimistilanteita. Laadukas näyttötekniikka, korkeatasoinen äänentoisto ja helppokäyttöiset liitäntämahdollisuudet tekevät tilasta joustavan ja käyttäjäystävällisen. Vaikka teknisiä haasteita, kuten yhteensopivuusongelmia tietyillä laitteilla, on ilmennyt, tila on saanut positiivista palautetta kustannustehokkuudestaan ja toiminnallisuudestaan. Timo-luokan avoimissa ovissa kävi kymmenkunta kiinnostunutta tutustumassa tilaan ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin, Auranen kertoo.
Tapahtuman iltatilaisuus järjestettiin Seinäjoen Rytmikorjaamolla, jossa julistettiin Suomalaisten Korkeakoulujen Vuoden Digiteko 2024 – palkinnon saajaksi YO-ISAC (yliopistojen tietoturva-asiantuntijoiden luottamusverkosto).
Torstaina IT-päivät jatkuivat rinnakkaisilla esityksillä. Seinäjoen yliopistokeskuksella tekoälyn parissa työskentelevä tutkijatohtori Jussi Rasku esitteli IT-päivien päälavalla kokeellista lähestymistapaa, jonka avulla tekoälyä voidaan entistä helpommin integroida osaksi organisaatioiden prosesseja.
– Siinä prosessi kuvataan visuaalisella BPMN-kuvauskielellä, jonka tekoäly tulkitsee suoritettavaksi ohjelmakoodiksi. BPMN-mallinnusosaamisen yhdistäminen tekoälyjen tekemään kuvaajien tulkintaan ja ohjelmakoodin generointiin herätti laajaa kiinnostusta, etenkin koska se mahdollistaisi tekoälyjen luontevan integroimisen prosessiomistajien mallintamalla kuvaamiin työnkulkuihin, Rasku iloitsee.
Raskun raportoimat kokeilut ovat esimerkki siitä, miten prosessien kehittämisestä ja automatisoinnista on tulossa entistä intuitiivisempaa ja saavutettavampaa.
Aihe on osa GPT-labin laajempaa tutkimusteemaa, joka keskittyy prosessiymmärryksen hyödyntämiseen sekä ohjelmakoodin ja kokonaisten ohjelmistojen tuotannon automatisointiin. Koodin generointi tekoälyn avulla avaa organisaatioille uusia mahdollisuuksia tehostaa toimintaansa ja automatisoida tietotyötä.
IT-päivät päättyivät yhteiseen keynote-puheenvuoroon sekä tapahtumavastuun siirtoon vuoden 2025 järjestävälle korkeakoululle. Ensi vuonna tapahtuma järjestetään Tampereella ja järjestelyvastuussa on Tampereen yliopisto yhteistyössä Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa.
Teksti: Annukka Annala